Ammattimiehen palveluiden käyttäminen ei ole ihan ilmaista. Asumiseen ja sähkölaitteisiin liittyvissä asennustöissä, jos missä, kannattaa kuitenkin käyttää ammattitaitoisen sähkömiehen palveluita. Koska kyse on sinun ja perheesi turvallisuudesta, ei asennustöitä kannata tehdä omin päin.
Viime vuosina olen kuullut jos jonkinlaisia juttuja epäonnisista rakennusprojekteista. Tavallisen suomalaisen on vaikea välillä lähes mahdotonta uskoa, kuinka moni asia voi mennä pieleen ihan tavallisessa remontissa tai omakotitalon rakentamisessa. Sen vuoksi remonttihommiin kannattaa aina palkata luotettava osaava sähkömies -- vakuutut asiasta varmasti kuultuani kavereideni ja sukulaisteni kokemuksista.
Pistorasiat asennettiin, mutta sähköjohdot unohtuivat
Eräs ystäväni Pertti rakennutti itselleen pari vuotta sitten hienon omakotitalon pääkaupunkiseudulla. Pertin rakennusprojekti venyi odotettua pidemmäksi ja budjetti ylittyi moneen otteeseen.
Koska Pertillä oli ollut ongelmia putkimiehen kanssa, halusi hän varmistua siitä, että edes sähkömies olisi luotettava. Kukaan Pertin tuttavista ei kuitenkaan tuntenut ensimmäistäkään sähkömiestä, joka olisi ollut juuri nyt käytettävissä. Siksi Pertti tilasi sähköasennusten toteutuksen lipevältä Seppo Sähkömieheltä.
Seppo oli ystävällinen ja vaikutti tehokkaalta. Asennustyöt etenivät mukavasti, pistorasiat asennettiin siististi. Kaikki näytti olevan kunnossa. Vasta myöhemmin paljastui, että Seppo ei ollutkaan vetänyt johtoja seiniin: osaan pistorasioista ei tullut sähköä lainkaan. Tämän jälkeen oli jäljellä vain kaksi vaihtoehtoa: sähköt oli vedettävä pinta-asennuksena, tai seinälevyjä oli irrotettava asennuksien tieltä. Koska Pertti halusi asuntonsa olevan viimeistelty kunnolla, päätyi hän purkamaan seiniä. Ja näin talon rakennusprojektille tuli taas lisää hintaa.
Tiina ei ollut onnellinen uudessa kodissaan
Toinen ystäväni -- kutsutaan häntä nyt vaikkapa Tiinaksi -- muutti taannoin asuntoon. Tiinan uusi asunto tuntui aluksi unelmien täyttymykseltä. Kerrostalo sijaitsi mukavalla asuinalueella eikä asunnon neliöhintakaan ollut mahdottoman korkea.
Sähkötyöt oli kuitenkin tehty hutiloiden. Kirjahyllyn valaisimesta lähtenyt valokaari säikähdytti Tiinan, joka päätti kutsua sähkömiehen tarkastamaan tilanteen.
Ammattitaitoinen sähkömies oivalsi heti mistä on kysymys: edellinen asukas oli luottanut hiukan liikaa omiin kykyihinsä, ja tehnyt itse haluamansa sähkötyöt. Näin pääsi toki halvalla, mutta jälki oli hengenvaarallista.
Niinpä suuri osa kotikutoisista asennuksista oli purettava. Tämän jälkeen sähköasentaja rakensi valaistusjärjestelmät uusiksi. Tämän jälkeen Tiinan koti oli taas turvallinen asua.
Luotettava ja asiansa osaava sähkömies on ansainnut palkkansa moninkertaisesti. Kun valitset rakennuksellesi ammattitaitoisen sähkömiehen, tiedät että kodissasi on turvallista elää -- sinä ja perheesi eivät silloin leiki hengellään.
No comments:
Post a Comment